Hirvimestaruusotteluun selvisi kennelpiiristämme kaksi koiraa; edellisen vuoden voittaja Axiom JM Wallu omistajanaan Juha Peltonen ja Jyrki Kiviniemen Ruonan Rolex karsintojen kautta voittamalla pohjanlohkon valinnat. Päätimme matkata Kaaville kahdella autolla yhtä matkaa ja kokoontuminen meille perjantaina klo 12. Ilman ongelmia matkan pitäisi joutua siten, että perillä olisimme hyvissä ajoin ennen määräaikaa.

Ennen viittä saavuimmekin toimintakeskus Raukkuun ja havaitsimme olevamme viimeisinä koiraryhmistä paikalla! Järjestelyt vaikuttivat heti alkuunsa hyviltä, majapaikka löytyi ja perusasiat olivat kohdallaan.

Ilta alkoi viirin nostolla jatkuen puheisiin ja juhlaillalliseen. Kaikkien kilpailijoiden mieltä varmaankin rauhoitti maastomestari Keijo Vitrin vakuuttelu siitä, että maastoissa löytyisi hyvin hirviä.

Ylituomarin puhuttelun jälkeen ei seurannut arvonta, vaan se tapahtuisi vasta aamulla.

Aamun arvonnassa me molemmat keskipohjalaiset tuomarit, minä ja Pauli Äijälä, odottelimme viimeisten joukossa arvan osuvan kohdalle. Minulle maastoksi Mäkijärvi ja koira etelän lohkolta eli Pekka Kotilaisen Karhunkaatajan Elmo.

Oppaan mukaan maastoon olisi vain n. 30 km ja hirvet tiedossa. Päätimmekin juoda vielä kahvit kaikessa rauhassa ennen maastoon lähtöä, sillä ylituomari oli ohjeistanut irtilaskuajaksi klo 8-8:30.

Maastoon saavuttuamme odottelimme vielä määräajan täyttymistä. Koiranohjaajan laskettua Elmon irti se lähti heti reippaalla laukalla iloisen kilinän säestämänä! Kilinä johtui siitä, että ohjaa unohti tutkapannan lisäksi ”apupannan” virkaa toimittavan ketjun koiran kaulaan. Tämän ketjun johdosta haukkulaskuri ilmoitti välillä koiran haukkuvan liki 200 krt/min, vaikka pelkästä hausta olikin kyse.

Päivä oli kylmä, vaikka pakkasta ei ollutkaan kuin n. 10 astetta. Kylmän tunnetta lisäsi kohtalainen vinkka, joka näin kesän jälkeen tuntui vielä kohtuuttoman raa’alta tottumattomilla kasvoilla.

Päivän saldona meillä oli runsaasti hirvenjälkiä, jotka vahvistivat oppaan kertomuksia hyvästä hirvikannasta. Päivä ei ollut kuitenkaan Elmon, sillä kaksi ylilaajaa hakulenkkiä ei johtanut löytöön. Lumessa oleva kova välikerros aiheutti kohtuuttomasti vaivaa koiran nivusille ja lopulta myös käpälille. Viimeinen niitti päivälle oli se, että auton eturengas alkoi uhkaavasti tyhjentyä.

Ohjaaja teki mielestäni oikean ratkaisun kytkiessään koiran tilaisuuden tullen ja lähdimme takaisin koepaikalle.

Koepaikalla saimme palautettua maastokortit ylituomarille, söimme kuuman ja maistuvan keittolounaan, sitten olikin aika painua saunaan!

Iltaa odotellessa kiihtyi spekulointi tulevista sijoituksista kärjen osalta. Rivien välistä ja erilaisista kommenteista saattoi huomata, että yhdellä jos toisellakin oli maastossa tapahtunut jotain sellaista, että aivan huipputulosta ei kenenkään kohdalle sattunut. Kärjen osalta tilanne muodostuikin tasaiseksi, sillä kuusi kärkikoiraa olivat lopulta 3,5 pisteen sisällä.